21.12.2004

Perustelut

Asian tausta

1. Amerikan yhdysvaltojen Etelä-Carolinan osavaltion Greenvillen piirin perheoikeus oli tuominnut 23.3.2001 antamallaan päätöksellä avioeroon B:n ja A:n, jotka tuolloin asuivat vakituisesti Greenvillessä ja joista A edelleen asuu siellä. Avioeropäätöksen määräykset lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta perustuivat puolisoiden tekemään sopimukseen, jonka perheoikeus vahvisti. Sopimuksen mukaan puolisoiden yhteiset lapset C (s. 9.8.1991) ja D (s. 18.10.1994) määrättiin puolisoiden yhteiseen huoltoon siten, että lapset asuivat isänsä luona. Äidillä oli sopimuksen mukaan oikeus pitää lapsia luonaan joka toinen viikko. Lasten kesälomalla äiti sai viedä lapset vierailulle Suomeen.

2. Lasten oli määrä palata kotiinsa Yhdysvaltoihin elokuussa 2003 ennen heidän kesälomansa päättymistä, mutta näin ei tapahtunut, vaan B jäi lasten kanssa Suomeen. A teki 13.10.2003 Helsingin hovioikeudelle Haagissa 25 päivänä lokakuuta 1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevaan yleissopimukseen (Haagin sopimus) perustuvan hakemuksenlasten palauttamiseksi Amerikan yhdysvaltoihin. Hovioikeus hylkäsi hakemuksen 14.4.2004 antamallaan päätöksellä sillä perusteella, että lapset olivat vastustaneet palauttamista. Korkein oikeus katsoi 5.8.2004 antamassaan päätöksessä lausumillaan perusteilla, ettei lasten ilmaisemaa vastustusta voitu pitää lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (lapsen huoltolaki) 34 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisena esteenä lasten palauttamiselle, sekä määräsi C:n ja D:n palautettavaksi heti Amerikan yhdysvaltoihin.

3. Espoon käräjäoikeus määräsi 5.8.2004 antamallaan päätöksellä lapsen huoltolain 46 §:n nojalla, että Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevä määräys C:n ja D:n palauttamisesta heti Amerikan yhdysvaltoihin oli pantava vastapuolta kuulematta täytäntöön ja että lapset oli noudettava ulosottomiehen toimesta. Käräjäoikeus totesi, että sillä ei ollut sille asian käsittelyn yhteydessä toimitettua tietoa lasten mielipiteestä. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että vaikka Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmeni, että lapset olivat aikanaan vastustaneet palauttamista, ei se Korkeimman oikeuden päätöksestä muutoin ilmenevä ja palauttamispäätöksen täytäntöönpanoa koskevan asian käsittelyä koskevat säännökset huomioon ottaen estänyt täytäntöönpanoa koskevan määräyksen antamista.

4. A pyysi 9.8.2004 päivätyssä hakemuksessaan Espoon johtavaa kihlakunnanvoutia ryhtymään toimenpiteisiin lasten palauttamiseksi Amerikan yhdysvaltoihin. Espoon johtava kihlakunnanvouti aloitti täytäntöönpanon 18.8.2004 pidetyssä tilaisuudessa, jossa kuultiin C:tä ja D:tä. Kajaanin käräjäoikeuden päätöksessä selostetun Espoon sosiaali- ja terveystoimen virkamiesten täytäntöönpanotilaisuudesta laatiman selvityksen mukaan täytäntöönpano kuitenkin keskeytyi B:n menettelyn johdosta.

5. A:n hakemuksesta Espoon käräjäoikeus 20.8.2004 antamallaan päätöksellä sakon uhalla kielsi B:tä muuttamasta lasten olinpaikkaa ja velvoitti hänet olemaan saapuvilla määrätyssä asunnossa lasten noutamista varten. Edelleen käräjäoikeus 30.9.2004 antamallaan päätöksellä velvoitti B:n 2 000 euron sakon uhalla ilmoittamaan lasten olinpaikan Espoon kihlakunnanviraston ulosotto-osastoon tai A:lle ja huolehtimaan siitä, että lapset tiettynä ajankohtana olivat tuossa olinpaikassa tai A:n ilmoittamassa osoitteessa, sekä suostumaan lasten noutoon.

6. B ei noudattanut käräjäoikeuden 30.9.2004 antamiakaan määräyksiä eikä ilmoittanut siihen hyväksyttäviä syitä, minkä vuoksi Espoon käräjäoikeus A:n hakemuksesta 11.10.2004 antamallaan päätöksellä tuomitsi B:n asetettuun uhkasakkoon sekä velvoitti hänet 4 500 euron sakon uhalla täyttämään edellä mainitun ilmoitusvelvollisuuden ja suostumaan noutoon tiettynä myöhempänä ajankohtana. Tämän lisäksi käräjäoikeus palauttamismääräyksen täytäntöönpanon turvaamiseksi määräsi, että vain A ja hänen hyväksymänsä henkilöt sekä viranomaisten edustajat saavat olla yhteydessä lapsiin, että lapset saavat olla puhelin- tai muussa yhteydessä vain edellä mainittuihin henkilöihin sekä että lapsia ei missään tilanteessa luovuteta muiden kuin A:n tai hänen hyväksymänsä henkilön tai viranomaisen huostaan.

7. A:n hakemuksesta Espoon käräjäoikeus määräsi 15.10.2004 antamallaan päätöksellä lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain (täytäntöönpanolaki) 25 §:n nojalla vastapuolta kuulematta täytäntöönpanon turvaamiseksi väliaikaisesti, että sosiaalihuollon viranomaisen oli sijoitettava C ja D väliaikaisesti valtion, kunnan tai kuntayhtymän omistamaan tai ylläpitämään laitokseen taikka muuhun sopivaan hoitoon.

8. Koska sittemmin oli ilmennyt, että lasten olinpaikka oli Ristijärvellä, Espoon kihlakunnanvouti siirsi 20.10.2004 Korkeimman oikeuden 5.8.2004 antaman palauttamismääräyksen täytäntöönpanon Kajaanin kihlakunnanviraston ulosotto-osastolle.

Kihlakunnanvoudin suorittama täytäntöönpanotoimi ja B:n ulosottovalitus

9. Kajaanin kihlakunnanvouti nouti lapset 20.10.2004 heidän silloisesta olinpaikastaan. Lapset toimitettiin ja sijoitettiin noutotilaisuudessa läsnäolleen terveyskeskuslääkärin lähetteen mukaisesti väliaikaisesti hoitolaitokseen, joka sijaitsee Oulun kihlakunnanvoudin toimialueella. Täytäntöönpanotilaisuudesta 21.10.2004 laaditun pöytäkirjan mukaan lapset olivat vastustaneet palauttamista, mutta paikalla olleet sosiaaliviranomaiset eivät olleet voineet asian aikaisempia vaiheita riittävän hyvin tuntematta lyhyen tapaamisen perusteella ilmaista käsitystään siitä, olivatko lasten tahdonilmaisut muodostuneet aidosti vai ulkopuolisesta vaikutuksesta. Samasta syystä myöskään lääkäri, joka oli kuullut lapsia kahden kesken, ei ollut kyennyt ottamaan kantaa lasten tahdonilmaisujen aitouteen.

10. Kajaanin kihlakunnanvouti siirsi noudon jälkeen täytäntöönpanon Oulun kihlakunnanviraston ulosotto-osastolle.

11. Kajaanin käräjäoikeudessa 21.10.2004 vireille tulleessa ulosottovalituksessaan B vaati noutoa koskevan ratkaisun kumoamista sen vuoksi, että ulosottomies oli päätöksessään noutoon ryhtymisestä laiminlyönyt ottaa huomioon lasten itsemääräämisoikeuden ja että noutoa ei muutoinkaan ollut toimitettu täytäntöönpanolain 3 §:n edellyttämällä tavalla mahdollisimman hienovaraisesti lapsia järkyttämättä.

12. Käräjäoikeus katsoi 28.10.2004 antamassaan päätöksessä, että täytäntöönpanolain 2 §:ssä säädetty 12 vuoden ikäraja ei ollut ehdoton harkittaessa sitä, onko lasten mielipide otettava huomioon noutotilanteessa, vaan ratkaisevaa oli lapsen mahdollisuus ja kyky aidon mielipiteen muodostamiseen. Käräjäoikeuden mukaan oli kohtuutonta, että lasten palauttamista koskeva täytäntöönpano ratkaistaisiin yksinomaan 10- ja 13-vuotiaiden lasten poikkeuksellisissa olosuhteissa antaman tahdonilmaisun perusteella. Lasten piilottelua ei voitu pitää heidän etujensa mukaisena. Käräjäoikeus katsoi lisäksi, että noutotilanteessa ei ollut voitu todeta, oliko lasten ilmaisema vastustaminen perustunut heidän omaehtoiseen vapaasta tahdosta muodostuneeseen käsitykseensä. Käräjäoikeus päätyi siihen, ettei noudossa ollut loukattu lasten itsemääräämisoikeutta. Tapahtumainkulkua selostettuaan käräjäoikeus katsoi myös, että nouto oli suoritettu niin hienovaraisesti kuin se oli ollut mahdollista. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

13. Itä-Suomen hovioikeus katsoi nyt muutoksenhaun kohteena olevassa ratkaisussaan, että lapsen huoltolain tulkinnallisena lähtökohtana oli pidettävä täytäntöönpanolain 2 §:ää. Lapsen palauttamiseen oli siten vastoin 12 vuotta täyttäneen lapsen tahtoa ryhdyttävä vain poikkeuksellisessa tilanteessa, jollaisesta nyt ei ollut kysymys. Joka tapauksessa 13 vuotta täyttänyt C oli saavuttanut sellaisen kypsyyden, että hänen mielipiteeseensä oli aiheellista kiinnittää huomiota. Hovioikeus päätyi pääkäsittelyn toimitettuaan ja erikseen lapsia kuultuaan siihen, että lasten mielipide noutotilanteessa oli ollut aito ja että se oli muodostunut ilman pakkoa, taivuttelua, manipulointia tai muuta sopimatonta vaikuttamista. Hovioikeus katsoi myös, että lapset olivat saavuttaneet sellaisen iän ja kypsyyden, että heidän mielipiteeseensä oli aiheellista kiinnittää huomiota. Hovioikeus päätyi siihen, että noutoon ei olisi saanut ryhtyä lasten vastustuksen vuoksi, ja kumosi kihlakunnanvoudin noutoa koskevan ratkaisun sekä määräsi lapset heti palautettavaksi B:n huostaan. Hovioikeus katsoi samalla, ettei asian näin päättyessä ollut aihetta antaa lausuntoa siitä, oliko täytäntöönpanossa noudatettu riittävää hienovaraisuutta.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

14. Vaatiessaan B:n ulosottovalituksen tutkimatta jättämistä A on ensiksikin katsonut, että tuomioistuin ei ulosottovalituksen johdosta ole toimivaltainen tutkimaan täytäntöönpanon yleisiä edellytyksiä, koska Espoon käräjäoikeus oli jo antanut noutomääräyksen Korkeimman oikeuden antaman palauttamismääräyksen johdosta. Ulosottovalituksen perusteella ei voida tutkia, onko noutotoimenpiteet suoritettu riittävän hienovaraisesti ja lasta järkyttämättä sekä onko lasten mielipidettä selvitetty oikealla tavalla, vaan tältä osin B:lle tulisi antaa ulosottolain 10 luvun 16 §:n mukainen osoitus kannella ulosottomiehen toimista. Toiseksi A on katsonut, ettei Kajaanin käräjäoikeus ole enää ollut toimivaltainen, koska täytäntöönpano oli ennen ulosottovalituksen vireilletuloa siirtynyt Oulun kihlakunnanvoudille.

B on puolestaan katsonut, että ulosottomiehen noutoa koskeva päätös lapsen mielipiteen arvioinnin osalta on valituskelpoinen. B on lisäksi katsonut, että Kajaanin käräjäoikeus on ollut toimivaltainen käsittelemään hänen ulosottovalituksensa, koska muutoksenhaun kohteena on Kajaanin kihlakunnanvoudin suorittama täytäntöönpano.

15. Toissijaisesti A on vaatinut, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan. A on katsonut, ettei lasten täytäntöönpanovaiheessa ilmaisemalle vastustukselle voida antaa merkitystä muun muassa sen vuoksi, että Korkein oikeus oli jo ratkaissut kysymyksen eivätkä olosuhteet olleet sen jälkeen muuttuneet.

B on puolestaan katsonut, ettei Korkein oikeus ole palauttamista koskevan määräyksen antaessaan ottanut kantaa lasten mielipiteeseen varsinaisessa täytäntöönpanossa. Jos lapset täytäntöönpanovaiheessa vastustavat palauttamista, heidän kehittyneisyytensä on lain mukaan arvioitava uudelleen.

16. Asiassa on näin ollen ensiksi ratkaistava, voidaanko kysymyksessä olevaan täytäntöönpanotoimeen hakea muutosta, ja jos näin katsotaan, onko Kajaanin käräjäoikeus ollut toimivaltainen tutkimaan B:n ulosottovalituksen. Jos A:n vaatimukset näiltä osin katsotaan perusteettomiksi, kysymys on siitä, onko lasten ilmaiseman vastustuksen merkitystä arvioitava täytäntöönpanovaiheessa toisin kuin päätettäessä lasten palauttamisesta. Kysymys on myös siitä, mikä merkitys B:n valituksessaan esittämille viranomaisten menettelyn hienovaraisuutta ja lasten suojaamista koskeville väitteille on tässä asiassa annettava.

Tuomioistuimen toimivalta

17. Täytäntöönpanolain 33 §:n 3 momentin mukaan lapsen palauttamisesta annettu määräys pannaan täytäntöön lapsen huoltolain 46 §:n mukaisesti. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan lapsen palauttamisesta annettu määräys on vastapuolta kuulematta pantava täytäntöön määräämällä lapsi noudettavaksi. Jos lapsi on määrätty palautettavaksi hakemuksesta, joka oli tehty ennen kuin vuosi oli kulunut lapsen luvattomasta poisviemisestä tai palauttamatta jättämisestä, määräys lapsen palauttamisesta voidaan jättää panematta täytäntöön ainoastaan, jos lapsi vastustaa palauttamista ja hän on saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että hänen mielipiteeseensä on aiheellista kiinnittää huomiota. Palauttamiseen ei kuitenkaan saa ryhtyä sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 16 vuotta. Määräyksen täytäntöönpanossa on muutoin noudatettava, mitä täytäntöönpanolaissa säädetään.

18. Täytäntöönpanolain 21 §:n 1 momentin mukaan ulosottomiehelle kuuluu täytäntöönpano muun muassa silloin, kun tuomioistuin on määrännyt lapsen noudettavaksi. Pykälän 2 momentin mukaan ulosottomiehen täytäntöönpanotoimista on soveltuvin osin voimassa muun muassa, mitä muutoksenhausta ulosottolaissa säädetään. Ulosottolain 10 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan täytäntöönpanotoimeen saa hakea muutosta se, jonka oikeutta toimi koskee.

19. Lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentista ilmenee, että täytäntöönpano tässä asiassa voidaan evätä ainoastaan lapsen vastustuksen vuoksi. Kysymys siitä, mikä merkitys lapsen täytäntöönpanovaiheessa mahdollisesti ilmaisemalle vastustukselle on annettava, jää ulosottomiehen harkittavaksi. Jos ulosottomies ryhtyy täytäntöönpanoon lapsen sellaisesta vastustuksesta huolimatta, johon on asiaan osallisenmielestä kiinnitettävä huomiota, kysymyksessä on sellainen ulosottolain 10 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettu täytäntöönpanotoimi, johon voidaan hakea erikseen muutosta, kuten myös hallituksen esityksessä täytäntöönpanolaiksi (HE 96/1995 vp s. 35) on todettu. B:n ulosottovalitus on siten tutkittava siltä osin kuin se perustuu väitteeseen, että ulosottomies oli ryhtynyt noutoon lasten vastustuksesta huolimatta. Kun palauttamismääräyksen täytäntöönpanoa ei vielä ole saatettu loppuun, B:n muutoksenhakemus ei ole käynyt merkityksettömäksi.

20. Ulosottolain 10 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan muutosta täytäntöönpanotoimeen haetaan siltä käräjäoikeudelta, jonka tuomiopiirin alueella täytäntöönpanotoimi on suoritettu. Kun Kajaanin kihlakunnanvouti on suorittanut täytäntöönpanotoimen, Kajaanin käräjäoikeus on ollut toimivaltainen tutkimaan B:n ulosottovalituksen. Tässä suhteessa merkitystä ei ole sillä, että lapset on toimitettu ja sijoitettu Oulun kihlakunnanvoudin toimialueella sijaitsevaan hoitolaitokseen ja että Kajaanin kihlakunnanvouti on noudon jälkeen siirtänyt täytäntöönpanon jatkamisen Oulun kihlakunnanvoudille.

Lasten täytäntöönpanovaiheessa ilmaiseman vastustuksen merkitys

21. Lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentissa säädetään, että jos lapsi on määrätty palautettavaksi hakemuksesta, joka oli tehty ennen kuin vuosi oli kulunut lapsen luvattomasta poisviemisestä tai palauttamatta jättämisestä, määräys lapsen palauttamisesta voidaan jättää panematta täytäntöön vain, jos lapsi vastustaa palauttamista ja jos hän on saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että hänen mielipiteeseensä on aihetta kiinnittää huomiota. Pykälän 3 momentin mukaan palauttamiseen ei myöskään saa ryhtyä sen jälkeen kun lapsi on täyttänyt 16 vuotta. Täysin samoin perustein voidaan lapsen huoltolain 34 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 2 momentin mukaan hylätä jo lapsen palauttamista koskeva hakemus.

22. Ratkaistessaan A:n hakemuksen lasten palauttamisesta Helsingin hovioikeus, jolla on lain mukaan yksinomainen toimivalta ensiasteena tutkia tällainen hakemus, on ottanutkin kantaa siihen, mikä merkitys lasten vastustamiselle on palauttamisasiassa annettava. Myös Korkeimmassa oikeudessa, jonka tutkittavaksi asia oli saatettu, on ollut kysymys nimenomaisesti siitä, voidaanko hakemus hylätä lasten vastustuksen vuoksi.

23. Lapsen huoltolain 46 § antaa sinänsä ulosottomiehelle mahdollisuuden viime kädessä harkita lapsen vastustuksen merkitystä. On kuitenkin perusteltua katsoa, että silloin, kun palauttamisesta päättänyt tuomioistuin on jo ratkaissut kysymyksen, ulosottomiehen harkintavalta on tältä osin rajoitetumpi kuin silloin, kun kysymys lapsen vastustuksesta ei ole ollut esillä tuomioistuimen käsitellessä palauttamisen edellytyksiä ja tämä kysymys tulee ajankohtaiseksi vasta ulosottomiehen ryhtyessä noutoon. Lain esitöissäkin esimerkkinä tilanteesta, jossa ulosottomiehellä on toimivalta arvioida tuomioistuimen ratkaisun perusteena olevia seikkoja, mainitaan se, että ulosottomies ryhtyy täytäntöönpanoon vastoin lapsen vasta täytäntöönpanovaiheessa ilmi tullutta selvää tahtoa (HE 96/1995 vp s. 35).

24. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstäkin on pääteltävissä, että vain merkityksellisten tosiseikkojen muuttuminen voi poikkeuksellisesti antaa oikeutuksen siihen, ettei lapsen palauttamista koskevaa määräystä panna täytäntöön (ks. Sylvester vastaan Itävalta 24.4.2003 kohta 63).

25. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, että lapsen huoltolain 46 §:n perusteella kysymys lapsen täytäntöönpanovaiheessa ilmaiseman vastustuksen merkityksestä voi tulla arvioitavaksi uudelleen lähinnä vain, jos havaitaan, että lapsen vastustamisen kannalta merkitykselliset olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet, erityisesti jos lapsen kyky omaehtoiseen harkintaan ja tahdonmuodostukseen on selkeästi kehittynyt tai lapsi voi esittää vastustukselleen varteenotettavia uusia perusteita.

26. Ei näet voida lähteä siitä, että lapsen ilmaisemaa vastustusta voitaisiin palauttamismääräystä täytäntöönpantaessa arvioida ehkä toistuvastikin uudelleen, jollei siihen ole edellä mainittua erityistä syytä. Lapsen vastustuksen uudelleen arviointi täytäntöönpanovaiheessa on omiaan viivästyttämään palauttamismääräyksen täytäntöönpanoa, mikä taas on olennaisesti vastoin niitä periaatteita, joille luvattomasti maasta poisviedyn tai palauttamatta jätetyn lapsen kansainvälinen palauttamisjärjestelmä perustuu. Haagin sopimuksen nimenomaisena tarkoituksena on turvata lapsen pikainen palauttaminen valtioon, jossa lapsella oli asuinpaikka ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, ja tilanteen saattaminen sellaiseksi kuin se oli ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä.

27. Lapsen palauttamismääräyksen täytäntöönpanon kiireellisyys käy ilmi jo lapsen huoltolain 43 §:n 2 momentista, jonka mukaan lapsen palauttamisesta annettu määräys voidaan panna heti täytäntöön, vaikka päätös ei ole saanut lainvoimaa, ja 46 §:n 1 momentista, jonka mukaan lapsen palauttamisesta annettu määräys pannaan täytäntöön määräämällä lapsi noudettavaksi, mikä tapahtuu heti vastapuolta kuulematta. Kiireellisyyden vaatimusta on korostettu myös Haagin sopimuksen 11 artiklassa.

28. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useassa tapauksessa katsonut, että sen vanhemman, jonka luota lapsi oli luvattomasti viety pois, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa suojattua perhe-elämää oli loukattu, kun lapsen palauttamisesta annetun määräyksen täytäntöönpano oli tuomioistuimesta tai viranomaisista johtuvista syistä viivästynyt (ks. esim. edellä mainittu Sylvester vastaan Itävalta 24.4.2003 ja Ignaccolo-Zenide vastaan Romania 25.1.2000).

29. Lapsen huoltolain 34 §:n 2 momentista ilmenee, että lapsen palauttamismääräyksen antamista ei estä yksinomaan se, että 12 vuotta täyttänyt lapsi vastustaa palauttamista. Vasta 16 vuoden ikä on mainitun lainkohdan mukaan ehdoton este palauttamiselle. Muuta kiinteää ikärajaa ei palauttamismenettelyssä sovelleta. Palauttamismääräystä ei siten voida jättää panematta täytäntöön yksinomaan 12-vuotiaan lapsen vastustuksen vuoksi, mikä ikäraja on täytäntöönpanolain 2 §:n mukaan ehdoton pantaessa täytäntöön lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa päätöstä. Sinänsä 12 vuoden iän saavuttamiselle voidaan antaa lapsen palauttamismenettelyssäkin merkitystä arvioitaessa lapsen kypsyyttä ilmaista mielipiteensä palauttamisestaan.

Lapsen palauttamista koskevassa asiassa ei toisaalta ratkaista kysymystä lapsen huollosta eikä siten esimerkiksi sitä, kumman vanhemman luona lapsi asuu. Kysymys on vain lapsen palauttamisesta siihen maahan, jossa hänellä oli asuinpaikka ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä. Näin ollen tilanteiden erilaisuudenkaan vuoksi 12 vuoden ikärajalla ei ole samaa merkitystä palauttamisasioissa kuin lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanossa. Tässä tapauksessa Korkeimman oikeuden määrätessä lapset palautettaviksi C oli jo täyttänyt 12 vuotta ja nouto tapahtui 2,5 kuukauden kuluttua palauttamismääräyksen antamisesta. Pelkästään ajan kulumisen perusteella ei C:n ilmaisemalle mielipiteelle voida tässä palauttamismääräyksen täytäntöönpanossa antaa nyt eri merkitystä.

30. Määräys C:n ja D:n palauttamisesta Amerikan yhdysvaltoihin on annettu 5.8.2004 ja se on määrätty pantavaksi täytäntöön samana päivänä annetulla Espoon käräjäoikeuden lainvoimaisella päätöksellä. Palauttamismääräyksen täytäntöönpanon keskeydyttyä B:n menettelyn vuoksi 18.8.2004 ja B:n sen jälkeen lyötyä laimin hänelle noudon toteuttamiseksi sakon uhalla annetut kehotukset ja salattua lasten olinpaikan täytäntöönpanoon on voitu ryhtyä vasta 20.10.2004 sen jälkeen, kun oli ilmennyt, että lasten silloinen olinpaikka oli Ristijärvellä. B:n näin yritettyä estää palauttamismääräyksen täytäntöönpanon lapset ovat mainittujen päivämäärien välisen ajan oleskelleet äidin kanssa poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tiedossa on myös, että lapset on saatettu näkyvästi julkisuuden kanssa tekemisiin, mikä on varmasti ollut omiaan kärjistämään tilannetta myös lasten kannalta. Lapset ovat olleet kahden viimeisen kuukauden ajan sijoitettuina hoitolaitokseen, mitä ei voida pitää lasten kannalta normaalina tilanteena.

31. Sen perusteella, mitä asiassa on ilmennyt B:n käyttäytymisestä esimerkiksi Espoossa 18.8.2004 tapahtuneen täytäntöönpanoyrityksen yhteydessä, on aiheellista epäillä, että B on pyrkinyt vaikuttamaan lasten tahdonmuodostukseen palauttamismääräyksen täytäntöönpanoa koskevassa asiassa. Tällaista epäilystä tukee vahvasti sekin, että B on edeltä ilmenevin tavoin vältellyt palauttamismääräyksen täytäntöönpanoa muun muassa piilottelemalla lapsia viranomaisilta parin kuukauden ajan. Jatkuva pakoilu, asian saama julkisuus ja lasten olinpaikan siirtäminen eivät ole voineet olla vaikuttamatta lapsiin ja heidän käsityksiinsä asiasta. Tämän vuoksi Korkein oikeus päätyy katsomaan, että lasten vastustuksen arvioimisen kannalta merkityksellinen aito ja ilman sopimatonta vaikuttamista syntynyt mielipide ei ylipäätään ole näissä olosuhteissa luotettavasti ja vakuuttavasti selvitettävissä.

32. Itä-Suomen hovioikeus on kuitenkin 12.11.2004 kuullut lapsia henkilökohtaisesti ja tehnyt tästä kuulemisesta selkoa valituksenalaisen päätöksensä perusteluissa. Lasten vastustus on hovioikeuden perustelujen mukaan ilmennyt lähinnä siinä, että he halusivat asua Suomessa äidin kanssa ja tavata isää kesälomalla Yhdysvalloissa. Vanhempi pojista oli myös ilmoittanut haluavansa käydä koulua Espoossa, jossa hänellä oli kavereita ja jossa hän viihtyi. Nämä ja muut hovioikeuden päätökseen kirjatut lausumat, joiden hovioikeus on arvioinut perustuneen lasten vakaaseen ja vapaasti muodostuneeseen tahtoon ja joita hovioikeus on pitänyt merkitykseltään ratkaisevan tärkeinä tässä täytäntöönpanoasiassa, eivät kuitenkaan ole sellaisia, että niille voitaisiin antaa merkitystä lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentin valossa. Hovioikeus onkin itse asiassa selvittänyt lasten mielipidettä lähinnä sellaisista kysymyksistä, joilla voi olla merkitystä päätettäessä lasten huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta. Lasten vastustus sellaisena kuin se on selostettu hovioikeuden päätöksen perusteluissa, ei sen sijaan voisi olla esteenä edes palauttamismääräyksen antamiselle eikä niin muodoin myöskään sen täytäntöönpanolle.

33. Palauttamista koskevan Korkeimman oikeuden määräyksen antamisesta nyt kuluneiden runsaan neljän kuukauden aikana ei edellä kerrotut seikat huomioon ottaen ole ilmennyt sellaista erityistä syytä, jonka perusteella lasten ilmaiseman vastustuksen merkitys olisi arvioitava toisin kuin mihin Korkein oikeus on palauttamismääräyksessään päätynyt. Palauttamisen kannalta merkityksellisten olosuhteiden ei ole edes väitetty muuttuneen siinä maassa, jossa lapsilla ennen luvatonta palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka ja jonne lapset on määrätty palautettavaksi.

34. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei palauttamismääräyksen täytäntöönpanolle ole B:n väittämää estettä.

Palauttamismääräyksen suhde perustuslain 9 §:n 3 momenttiin

35. Perustuslain 9 §:n 3 momentin mukaan Suomen kansalaista ei saa vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Hovioikeus on katsonut, että säännös tässä tapauksessa suojaa lapsia heidän palauttamiseensa liittyvässä noutomenettelyssä, koska lasten mielipide on niin kehittynyt, että sille tulee antaa oikeudellista merkitystä.

36. Kuten Korkein oikeus on 5.8.2004 antamassaan päätöksessä todennut, silloin kun huoltajan hakemuksesta määrätään palautettavaksi lapsi, joka huoltajansa oikeuksia loukaten on jätetty palauttamatta Suomesta, ei ole kysymys perustuslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitetusta tai siihen verrattavasta vastoin tahtoa tapahtuvasta siirtämisestä. Lapsen palauttaminen siihen valtioon, jossa hänellä oli asuinpaikka ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä, ei merkitse perustuslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettua karkottamista, luovuttamista tai siirtämistä toiseen maahan, vaan lapsen palauttamista edellä mainittuun maahan, jossa loukattuja huoltajan oikeuksia oli käytetty. Mainittu säännös ei muutoinkaan rajoita lapsen huoltajan oikeutta päättää lapsen asuinpaikasta.

Menettelyyn liittyvät kysymykset

37. Kuten edeltä ilmenee, ne seikat, joihin hovioikeus on päätöksessään muun muassa lasten kuulemista selostaessaan kiinnittänyt huomiota, ovat laadultaan sellaisia, että niillä voi olla merkitystä mahdollisessa huoltoriidassa, mutta ei sen sijaan lapsen palauttamiseen liittyvässä asiassa. Korkein oikeus on edellä lausumillaan perusteilla päätynyt siihen, että tässä asiassa merkityksellinen lasten aito mielipide ei ole selvitettävissä siten, että lasten mielipiteen uudelleen arviointiin olisi täytäntöönpanovaiheessa aihetta. Sen vuoksi lasten kuulemisella ja niillä muilla seikoilla, joiden selvittämistä suullisessa käsittelyssä asianosaiset ovat pitäneet tarpeellisena, ei ole merkitystä asian ratkaisemisen kannalta. Suomea velvoittavan New Yorkissa 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksenkaan perusteella ei voida katsoa, että lapsia olisi kuultava enemmän kuin tässä asiassa on tapahtunut. Asia on siten otettu ratkaistavaksi ilman B:n vaatimaa ja A:n täytäntöönpanoperusteiden selvittämisen osalta tarpeellisena pitämää suullista käsittelyä.

38. Samasta syystä Korkein oikeus ei myöskään ole ottanut huomioon asianosaisten pyyntöjä saada esittää uusia kirjallisia todisteita Korkeimmassa oikeudessa eikä B:n lääkärinlausuntojen hankkimista koskevaa pyyntöä.

39. Siltä osin kuin B on väittänyt, että ulosottomies ei ole toiminut noudon yhteydessä riittävän hienovaraisesti ja lapsia järkyttämättä, B:n ilmoituksia ei voida tutkia ulosottovalituksena, koska näihin seikkoihin perustuva muutoksenhakemus ei voisi johtaa noudon kumoamiseen, vaan B:llä on mahdollisuus ulosottolain 10 luvun 16 §:n mukaisesti kannella ulosottomiehen toimista oikeusministeriölle.

Ratkaisun antaminen ennen valitusajan umpeenkulumista

40. A on valituksessaan ilmoittanut luopuvansa hänen hyväkseen säädetystä 60 päivän valitusajasta ja ilmoittanut, ettei hän tule täydentämään valitustaan ja että asia voidaan hänen puolestaan ratkaista ennen valitusajan päättymistä. B, jolle hovioikeuden ratkaisu ei ole ollut vastainen, on saanut tilaisuuden vastata A:n muutoksenhakemukseen. Ottaen lisäksi huomioon asian kiireellisyys Korkein oikeus on päättänyt ratkaista asian ennen muutoksenhakuajan päättymistä.

Palauttamismääräyksen täytäntöönpanon loppuunsaattaminen

41. Korkein oikeus katsoo, että lapsen palauttamisesta annetun määräyksen täytäntöönpanotoimet ovat saman täytäntöönpanon jatkamista niin kauan kuin C ja D ovat täytäntöönpanon loppuunsaattamista varten viranomaisten huostassa, ja riippumatta siitä, minkä ulosottomiehen toimialueella yksittäisiä toimia suoritetaan. Kun Korkein oikeus on tässä asiassa ottanut kantaa lapsen huoltolain 46 §:ssä tarkoitettuihin palauttamismääräyksen täytäntöönpanon edellytyksiin, ei täytäntöönpanoa näin jatkettaessa muutosta voida enää hakea niillä perusteilla, joihin tässä asiassa on jo vedottu.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Käräjäoikeuden 5.8.2004 antaman täytäntöönpanomääräyksen nojalla 20.10.2004 aloitettu täytäntöönpano on saatettava loppuun ja C sekä D on palautettava Amerikan yhdysvaltoihin.

B:n esittämät viranomaisten menettelyn hienovaraisuutta koskevat väitteet jätetään tutkimatta. Ulosottolain 10 luvun 16 §:n nojalla B osoitetaan tältä osin kantelemaan ulosottomiehen menettelystä oikeusministeriölle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén, Mikael Krogerus ja Mikko Könkkölä. Esittelijä on ollut esittelijäneuvos Lea Nousiainen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen samaa mieltä kuin enemmistö Korkeimman oikeuden päätöksen perustelujen kohtien 1 - 20 ja 39 - 41 osalta. Perustelujen muilta osin (kohdat 21 - 38) lausun seuraavan.

Yleistä

Kansainvälisten lapsikaappausten ehkäisemistä pidetään tärkeänä nimenomaan lapsen oikeuksia turvaavana tavoitteena. Lapsikaappauksen kohteeksi joutuneen lapsen etu vaatii, että palauttamista koskeva hakemus käsitellään ja myös palauttamismääräys pannaan täytäntöön mahdollisimman joutuisasti. Näin pyritään ehkäisemään sitä, että kaappaajavanhempi voisi omalla menettelyllään pitkittää kaapatun lapsen palauttamista lailliseen asuinmaahansa ja siten hyötyä ajan kulumisesta sekä mahdollisesti jopa estää palauttamisen täytäntöönpanon.

Lapsikaappausten ehkäisemistä koskeva, Haagissa 25.10.1980 tehty kansainvälinen yleissopimus tähtääkin siihen, että lapsen elämäntilanne voitaisiin nopeasti ja joustavasti palauttaa sellaiseksi kuin se oli ennen kaappausta. Lähtökohtana on tällöin se, että palauttamista mahdollisesti vastustavan lapsen mielipide voidaan vain rajoitetusti ottaa huomioon. Haagin sopimuksen soveltamiskäytännössä on nyttemmin kuitenkin korostunut myös lapsen oman mielipiteen painoarvo sekä varsinkin lapsen yleinen oikeus tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa. Näiden tavoitteiden yhteensovittaminen on usein työlästä, mikä on havaittu käsillä olevassakin asiassa.

Lapsen oikeus tulla kuulluksi

New Yorkissa 20.11.1989 tehdyn ja Suomessa 16.8.1991 annetulla asetuksella voimaan saatetun lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 12 artiklan mukaan lapsella, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä, on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa itseään koskevissa asioissa. Myös Suomen perustuslain 6 §:n 3 momentissa on säädetty, että lasten tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Lapsen oikeus tulla kuulluksi häntä koskevassa asiassa on lapselle kuuluva perusoikeus, mistä ei vielä välttämättä seuraa, että lapsella olisi myös määräämisvalta tällaisessa asiassa.

Lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentista ilmenee, että määräys lapsen palauttamisesta voidaan säännöksessä mainituin edellytyksin jättää panematta täytäntöön, jos lapsi vastustaa palauttamista ja jos hän on saavuttanut sellaisen iän ja kypsyyden, että hänen mielipiteeseensä on aiheellista kiinnittää huomiota. Palautettavaksi määrättyä lasta on siten, mikäli mahdollista, henkilökohtaisesti kuultava vielä palauttamismääräystä täytäntöönpantaessa, siitä huolimatta, että täytäntöönpanon on tapahduttava joutuisasti. Täytäntöönpanovaiheessa ei riitä, että todetaan lapsen mielipide selvitetyksi jo tuomioistuimessa. Lähtökohtana on, että palautettavalla lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja esittää uusia perusteita palauttamista vastaan täytäntöönpanon kaikissa vaiheissa.

Lapsen vastustukselle asetettavat vaatimukset

Lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentista ei ilmene, minkälaista lapsen vastustuksen tulisi olla, jotta sille voitaisiin antaa merkitystä palauttamisen täytäntöönpanon esteenä. Kun säännöksessä on kysymys lapsen palauttamisesta Haagin sopimuksen nojalla, on kuitenkin perusteltua lähteä siitä, että lapsen vastustuksen merkitystä tulee arvioida nimenomaan Haagin sopimuksen tavoitteiden valossa. Tällöin on saatavissa johtoa Haagin sopimuksen kansainvälisestä soveltamiskäytännöstä.

Vaikka palautettavaksi määrätyllä lapsella onkin oikeus tulla kuulluksi palauttamisvaatimuksen johdosta, hänellä ei ole kuitenkaan valtaa päättää asiasta. Mikä tahansa vastustus ei riitä torjumaan palauttamismääräyksen täytäntöönpanoa. Näin ei ole siinäkään tapauksessa, että lapsen yleisesti katsotaan saavuttaneen lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentissa tarkoitetun iän ja kypsyyden.

Jos katsottaisiin, että alle 16-vuotiaan lapsen perustelematonkin vastustus voisi sellaisenaan estää palauttamismääräyksen täytäntöönpanon, lapsikaappausten ehkäisemistavoite saattaisi jäädä käytännössä saavuttamatta. Tästä taas seuraisi, että lasten vanhempien välillä kansainvälisissä perheasioissa ilmeneviä erimielisyyksiä ratkaistaisiin yhä useammin lapsikaappausten avulla. Tämä lopputulos vaikeuttaisi perheenjäsenten välistä yhteydenpitoa eikä siten myöskään olisi lasten etujen mukainen.

Kaapatun lapsen palauttamisen yhteydessä ei ratkaista kysymystä lapsen huollosta, asumisesta tai tapaamisoikeudesta. Palauttamisella pyritään ainoastaan palauttamaan kaappausta edeltänyt oikeustila. Näin ollen sillä ei ole sinänsä merkitystä, haluaako lapsi vastedes asua isänsä vai äitinsä luona ja miten hän toivoo tapaamisoikeuksien järjestyvän. Kysymys lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisoikeudesta kuuluu lapsen laillisen asuinvaltion tuomioistuimessa ratkaistavaksi.

Jotta kaapatun lapsen vastustukseen voitaisiin palauttamismääräystä täytäntöönpantaessa kiinnittää huomiota, lapsen tulisi ymmärtää, mistä palauttamisessa on kysymys ja mitä käytännön seurauksia aiheutuisi toisaalta palauttamisesta ja toisaalta palauttamatta jättämisestä. Kaapatun lapsen vastustuksesta pitäisi käydä perustellusti ilmi, miksi hän ei katso voivansa palata lailliseen asuinvaltioonsa. Perustelujen tulisi olla uskottavia, tosiasioihin perustuvia ja myös lapsen oman edun näkökulmasta hyväksyttäviä. Perusteluksi ei riitä pelkästään se, että kaapattu lapsi ilmoittaa viihtyvänsä paremmin siinä maassa, johon hänet on kaapattu.

Lapsikaappauksen tapahduttua on tavanomaista, että kaappaajavanhempi pyrkii vaikuttamaan lapsen tahdonmuodostukseen ja silläkin tavoin estämään lapsen palauttamisen lailliseen asuinvaltioonsa. Näin ollen on tärkeätä, että palautettavaksi määrättyä lasta kuultaessa kiinnitetään erityistä huomiota lapsen tahdonmuodostuksen itsenäisyyteen. Jo pelkkä epäilys siitä, että kaappaajavanhempi olisi vaikuttanut lapsen mielipiteeseen, voi aiheuttaa sen, että lapsen sinänsä ponnekas ja johdonmukainenkin vastustus tulee jättää huomiotta.

Lasten vastustus käsillä olevassa tapauksessa

Itä-Suomen hovioikeus on 12.11.2004 kuullut C:tä ja D:tä henkilökohtaisesti ja tehnyt tästä kuulemisesta selkoa valituksenalaisen päätöksensä perusteluissa. Kuulemistilaisuudessa tehtyjä havaintoja ei ole muulla tavoin taltioitu. Hovioikeuden mukaan lapset ovat ikäisekseen hyvin kehittyneitä ja heillä on ollut riittävästi tietoa asiassa. Hovioikeuden perusteluista ei kuitenkaan ilmene, että lapsilla olisi ollut mitään kielteistä sanottavaa Yhdysvalloista tai asuinolosuhteistaan siellä. Lasten vastustus on hovioikeuden mukaan ilmennyt lähinnä vain siinä, että he halusivat asua Suomessa äidin kanssa ja tavata isää kesälomalla Yhdysvalloissa. Vanhempi lapsi C oli ilmoittanut haluavansa käydä koulua Espoossa, jossa hänellä oli kavereita ja jossa hän viihtyi. Nuorempi lapsi D oli kertonut pelkäävänsä, ettei hän Yhdysvaltoihin palattuaan enää näkisi äitiään.

Nämä hovioikeuden päätökseen kirjatut lausumat eivät ole sellaisia, että niille voitaisiin antaa merkitystä lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentin valossa. Näyttää siltä, että hovioikeus on selvittänyt lasten mielipidettä lähinnä lasten huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta silmällä pitäen eli muussa tarkoituksessa kuin mistä nyt on kysymys. Tällaista vastustusta ei ole Haagin sopimuksen soveltamiskäytännön mukaan yleensä pidetty esteenä palauttamiselle. D:n pelko siitä, että Yhdysvaltoihin palaaminen merkitsisi lopullista eroa äidistä, ei taas näytä perustuvan tosiasioihin, etenkään kun lasten isä A on ilmoittanut pitävänsä tärkeänä, että lasten suhde molempiin vanhempiin säilyy.

Edelleen on oikeudenkäyntiaineiston perusteella aihetta epäillä, että lasten äiti B on pyrkinyt voimakkaasti vaikuttamaan lasten mielipiteeseen. Esimerkiksi Kajaanin käräjäoikeuden päätöksessä selostetun lastenpsykiatrien laatiman selvityksen mukaan C oli Espoossa 18.8.2004 järjestetyssä täytäntöönpanotilaisuudessa jo ilmaissut olevansa valmis lähtemään Yhdysvaltoihin ja myös D oli myötäillyt veljeään, kunnes B oli tullut huoneeseen ja kehottanut lapsia roikkumaan takkinsa liepeissä ja huutamaan. Tämän jälkeen tilanne oli lastenpsykiatrien mukaan muuttunut kaoottiseksi ja lapset olivat ahdistuneet. B:n vaikuttamisyrityksistä kertoo sekin, että hän on vältellyt palauttamisen täytäntöönpanoa piilottelemalla lapsia viranomaisilta. On siten epäiltävissä, ettei lasten täytäntöönpanotointen yhteydessä ilmaisema vastustus ole perustunut itsenäiseen tahdonmuodostukseen.

Edellä lausutun perusteella katson, toisin kuin hovioikeus, ettei lasten ilmaisema vastustus, sellaisena kuin se on selostettu hovioikeuden päätöksen perustelussa, ole voinut lain mukaan muodostaa estettä palauttamismääräyksen täytäntöönpanolle.

Palauttamismääräyksen suhde perustuslain 9 §:n 3 momenttiin

Hovioikeus on viitannut Suomen perustuslain 9 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan Suomen kansalaista ei saa vastoin tahtoaan luovuttaa tai siirtää toiseen maahan. Haagin sopimuksessa tarkoitettu, ulkomailla asuvan kaapatun lapsen palauttaminen Suomesta asuinvaltioonsa ei ole kuitenkaan ristiriidassa tämän perusoikeussäännöksen kanssa, vaikka palautettava lapsi sattuisikin olemaan Suomen kansalainen. Mainittu säännös ei muutoinkaan rajoita alaikäisen lapsen huoltajan oikeutta määrätä lapsen asuinpaikasta. Sen voidaan kuitenkin katsoa osaltaan tukevan sitä näkemystä, että myös lapsen oman mielipiteen selvittämisellä on hänen perusoikeuksiensa kannalta merkitystä lasta koskevaa palauttamismääräystä annettaessa ja sitä täytäntöönpantaessa.

Lasten kuuleminen Korkeimmassa oikeudessa

B on ilmoittanut pitävänsä tärkeänä, että Korkein oikeus järjestää asiassa suullisen käsittelyn sekä kuulee lapsia vielä henkilökohtaisesti ennen asian ratkaisemista. Tämän johdosta totean seuraavan.

Lasten palauttamista koskeva hakemus on tullut vireille jo 13.10.2003. Korkeimman oikeuden palauttamismääräys on annettu 5.8.2004 eli neljä ja puoli kuukautta sitten. Lokakuun lopulla tapahtuneen noudon jälkeen lapset ovat olleet sijoitettuina hoitolaitokseen, missä heillä ei ole enää ollut mahdollisuutta olla yhteydessä B:hen. Näin ollen B ei ole voinut vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä viimeisen kahden kuukauden aikana.

Oikeudenkäyntiaineiston perusteella ainakin 13-vuotias C saattaa jo olla siinä iässä ja niin kehittynyt, että hänen mielipiteeseensä voidaan kiinnittää huomiota, mikäli edellä palauttamisen vastustukselle asetettavat ehdot muutoin täyttyvät. Hovioikeuden 12.11.2004 toimittama lasten kuuleminen näyttää kuitenkin keskittyneen epäolennaisiin kysymyksiin.

Ottaen huomioon ajan kulumisen, lasten nykyiset olosuhteet sekä heidän ikänsä ja kehitystasonsa, pidän tarpeellisena, että Korkein oikeus vielä ennen asian lopullista ratkaisemista kuulee lapsia henkilökohtaisesti. Tähän on erityistä syytä siihen lopputulokseen nähden, johon hovioikeus on asiassa lapsia henkilökohtaisesti kuultuaan päätynyt. Muista syistä kuin lasten kuulemisen takia en pidä suullista käsittelyä tässä asiassa tarpeellisena.

Toisin kuin Korkeimman oikeuden enemmistö, en näe aihetta epäillä, ettei lasten aito mielipide olisi selvitettävissä. Eri asia on, onko heidän mahdollinen vastustuksensa lopulta sen sisältöistä, että sille voidaan lain mukaan antaa merkitystä palauttamismääräyksen täytäntöönpanon esteenä. Tätä koskeva epävarmuus ei saa kuitenkaan muodostua esteeksi lasten oikeudelle tulla kuulluksi heitä itseään koskevassa asiassa. Katson, että kuuleminen voidaan toimittaa lasten nykyisessä sijoituspaikassa ilman kohtuutonta lisäviivytystä. Näin ollen harkitsen oikeaksi määrätä, että Korkein oikeus vielä kuulee C:tä ja D:tä henkilökohtaisesti tässä asiassa.

Asian ratkaiseminen

Äänestyksen tulokseen nähden olen kuitenkin velvollinen ratkaisemaan asian välittömästi. Tämän on tapahduttava käytettävissä olevan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Koskei asiassa ole ilmennyt lapsen huoltolain 46 §:n 2 momentissa tarkoitettuja perusteita jättää Korkeimman oikeuden 5.8.2004 antamaa, lasten palauttamista koskevaa määräystä panematta täytäntöön, päädyn asiassa samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.